Juha Hakala, toimitusjohtaja / Pietarsaaren Satama Oy

Sähköasennus Pohjanmaa asensi Pietarsaaren satamaan erikoisosaamista vaativia valo- ja kameramastoja. Asennuksen lisäksi yritys hoiti myös mastojen pystytyksen. Tilaajana oli helppo olla, sillä Sähköasennus Pohjanmaa hoiti yhteydenpidon laitetoimittajaan sekä suunnitteli aikataulut ja pysyi niissä.

Palvelu on ollut koko yhteistyömme ajan hyvin joustavaa ja asiakaslähtöistä. Satamassa pystytys- ja asennustyöt hoitanut Sähköasennus Pohjanmaan porukka olipätevää, yhteistyökykyistä ja hyvin omatoimista. Teknisesti mastot ovat toimineet moitteettomasti.

Mielestäni yksi erinomainen piirre Sähköasennus Pohjanmaan toiminnassa on se, että asiat tehdään alusta loppuun ammattitaidolla ja tehdystä työstä kannetaan myös vastuu. Heidät on helppo tavoittaa, ja he pitävät asiakkaaseen itse aktiivisestiyhteyttä tarpeen vaatiessa. Sähköasennus Pohjanmaa onkin tilaajan kannalta helppo ja varma valinta, jonka perään ei tarvitse soitella tai valvoa, hoituvatko hommat sovitusti.

Ota yhteyttä